Colliers Finland
Peter Suurla
"Visionin avulla kaikki hoituu nykyään kohteessa ja vie murto-osan aikaa aiempaan verrattuna."
Työtehtävät eivät enää siirry työmaalta toimistolle – Colliers pääsi eroon työvelasta
Kiinteistöalan johtava neuvonanto- ja palveluyritys Colliers Finland on siirtänyt menestyksekkäästi muun muassa kohdekäyntien raportoimisen Admicom Visioniin ja päässyt sen avulla eroon työmaalta toimistolle siirtyvistä tehtävistä. Aikaisemmin Colliersilla kohdekäyntien muistiinpanojen raportointi oli haastavaa. Tähän kului itse käynnin lisäksi toimistolla helposti aikaa parikin tuntia.
– Aikaisemmin yksi kohdekäynti vei helposti aikaa puolen päivän verran: ensin pari tuntia kohteessa ja sitten raportin kirjoittamista toimistolla vähintään saman verran. Visionin avulla kaikki hoituu nykyään kohteessa ja vie murto-osan aikaa aiempaan verrattuna, Colliers Finlandin projektipäällikkö Peter Suurla kertoo.
Ohjelmiston käyttö laajentunut vuodesta toiseen
Yritys otti Visionin käyttöön jo vuonna 2018 ja silloin sitä hyödynnettiin pääasiassa kunnossapitoselvityksien teossa.
– Nykyään Visionin käyttö on meillä laajentunut ja sitä käytetään muun muassa työmaavalvonnassa, kohdekäynneissä, muuttotarkastuksissa ja kiinteistötarkastuksissa sekä kiinteistöjen auditoinneissa, Suurla sanoo.
Sähköinen allekirjoitus on kätevä
Suurlan mukaan Colliers tekee paljon luovutusdokumentaatiota, joka liittyy esimerkiksi liiketilojen vastaanottamiseen tai luovuttamiseen. Näissä tilanteissa Visionin tarjoama sähköisen allekirjoituksen mahdollisuus on erityisen kätevä.
– Kun vuokralaisen kanssa tehdään yhdessä tilojen katselmus, saamme hänelle saman tien sovitut asiat näyttökynällä allekirjoitettavaksi Visionin avulla, eikä papereita tarvitse tulostella missään.
Visionin ainutlaatuinen ominaisuus: editori
Nykyään Visionia käyttää noin satakunta Colliersin työntekijää. He toimivat esimerkiksi kiinteistönhuoltajina, kiinteistösihteereinä ja kiinteistöpäällikköinä.
– Visionin paras ominaisuus on editori, jolla pystyy itse rakentamaan sellaisia asiakirjoja ja toiminnallisuuksia, joita tarvitsee. Tämä on se syy, miksi valitsimme Visionin käyttöömme ja minkä takia sen käyttäjämäärä on yrityksessämme kasvanut. Tällaista toiminnallisuutta eivät muut pysty tarjoamaan, Suurla toteaa.
Peter Suurla on ollut mukana Visionin asiakasraadissa ja auttanut ohjelmiston jatkokehittämisessä.
– Alun perin Vision on kehitetty urakoitsijoiden tarpeisiin, mutta nykyään sieltä löytyy hyvin toiminnallisuuksia myös kaltaisemme kiinteistöalan management-toimiston tarpeisiin.
Maksuton Visionin koekäyttö
Kokeile Admicom Visionia ilmaiseksi viikon ajan ja paranna työn tehokkuutta. Lue lisää ja aloita maksuton koekäyttö.