Nuohous- ja ilmastointitohtorit
Tomi Luomaluhta
"Admicom Visionilla 4 703 raporttia asiakkaalle vuodessa."
Visionilla työajansäästöä 32-36 tuntia viikossa
Nuohous- ja ilmastointitohtorit huolehtivat, että sisäilma on turvallista ja terveellistä hengittää. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi ilmamäärien mittaukset, kuitukorjaukset ja ilmanvaihtokanavien puhdistukset sekä iv-koneiden modernisointi.
Yritys otti Admicom Visionin (ent. Kotopro) käyttöön vuoden 2007 lopulla.
"Toiminnan kasvussa on keskitytty erityisesti dokumentoinnin laatuun ja siihen raporttiin, että asiakas ymmärtää ja tietää työn jälkeen mistä hän on maksanut ja mitä hän on tilannut", kuvailee Tomi Luomaluhta, myyntijohtaja ja perustajajäsen, Nuohuous- ja ilmastointitohtorit Oy
Ennen Visionin käyttämistä työntekijät kuluttivat huomattavan paljon työaikaa dokumentointiin, esimerkiksi kuvallinen IV-puhdistusraportti vei huomattavasti aikaa. Tehty työ kirjattiin ensin WhatsAppiin ja siirrettiin myöhemmin Word-dokumentteihin.
"Vision on mahdollistanut meille työajansäästönä viikossa noin 32-36h", kertoo Luomaluhta.
Modernin dokumentoinnin myötä asiakkaat ovat alkaneet rohkeammin vaatimaan entistä kattavampaa ja tarkempaa dokumentaatiota. Alalla on jouduttu nostamaan laatutasoa, koska työnteosta on tullut avoimempaa ja läpinäkyvämpää.
Katso yhteinen videomme:
Maksuton Visionin koekäyttö
Kokeile Admicom Visionia ilmaiseksi viikon ajan ja paranna työn tehokkuutta. Lue lisää ja aloita maksuton koekäyttö.