Skip to content

Mitä on sisäpaikannus?

Jaa
LinkedIn Facebook

Yhä useammat yritykset ovat ottaneet käyttöönsä sisäpaikannusratkaisuja tehostaakseen toimintaansa. Käytön ennustetaan yleistyvän voimakkaasti, sillä sisäpaikannusratkaisujen markkinoiden arvioidaan moninkertaistuvan tulevina vuosina.

Oletko sinä vielä kuullut sisäpaikannuksesta? Tästä artikkelista on hyvä aloittaa tutustuminen aiheeseen. Tekstin luettuasi sinulla on jo hyvä käsitys sisäpaikannuksen perusasioista.

Mihin sisäpaikannusta käytetään?

Sisäpaikannuksen (tai sisätilapaikannuksen) avulla saadaan tietoa tavaroiden, laitteiden tai ihmisten sijainnista sisätiloissa tai muun rajatun alueen sisäpuolella. Soveltuva sisäpaikannusteknologia yhdistetään käyttöliittymään sisäpaikannusratkaisuksi, jonka avulla sitä voidaan hyödyntää toiminnassa tarpeiden mukaisesti.

Paikannus voidaan toteuttaa aluetason paikannuksena, jolloin tiedetään, millä alueella seurattava kohde sijaitsee, tai tarkempana paikannuksena, jolloin kohteen sijainti määritellään jopa senttimetrien tarkkuudella.

Korkean tarkkuuden paikannus (< 1m)
Aluetason paikannus (3-30m)


Seurattavia kohteita voivat olla esimerkiksi trukit, nosturit, robotit tai muut työkoneet, tuotteet, ihmiset, puolivalmisteet tai kontit. Sisäpaikannuksella kerättyä tietoa voidaan hyödyntää kohteiden paikannuksen lisäksi muun muassa kulkureittien ja materiaalivirtojen analysointiin tai erilaisten prosessien automatisointiin tilasiirtymien avulla.

Miksi sisäpaikannusta tarvitaan?

Monissa yrityksissä turvaudutaan yhä manuaalisiin kirjauksiin. Varastojen saldot, työkalujen ja laitteiden käyttöönotot, huoltojen tarve ja tarvikkeiden todellinen sijainti saadaan selville kirjausten perusteella – jos ne ovat ajan tasalla. Käytännössä kuitenkin inhimilliset kirjausvirheet, unohdukset, viiveet sekä kirjausten epätarkkuus aiheuttavat monenlaisia ongelmia: selvittelyistä ja etsimisestä aiheutuvaa ajanhukkaa, stressiä ja päänvaivaa sekä todellista hävikkiä ja rahan haaskausta. Lisäksi tiedot eivät välttämättä ole käytettävissä siellä, missä niitä tarvittaisiin, eivätkä prosessit ole sujuvia epäoptimaalisesta sijoittelusta, turhasta toistosta tai kulkureittien päällekkäisyyksistä johtuen.

Sisäpaikannusratkaisun avulla tiedot saadaan pysymään ajan tasalla ilman manuaalisia kirjauksia. Automaattisen sijaintitiedon päivittymisen ansiosta seurattavan kohteen tiedot kirjautuvat tarkasti ja reaaliaikaisesti*, ja ne ovat käytettävissä siellä, missä niitä tarvitaan. Tilasiirtymiin voidaan myös yhdistää muita automatisoituja kirjauksia tarpeen mukaan.

Automaation ansiosta säästyy aikaa ja rahaa. Sen lisäksi prosessien optimointi helpottuu ja turhiin selvittelyihin ennen käytetty energia voidaan hyödyntää tuottavampaan ja mielekkäämpään työhön!

* Teknologiasta ja käyttötapauksesta riippuen paikannustiheys vaihtelee tyypillisesti sekunneista joihinkin minuutteihin.

Missä sisäpaikannusta voidaan käyttää?

Sisäpaikannusta voidaan käyttää monissa erilaisissa käyttöympäristöissä. Tärkeintä on, että paikannettava tila pystytään rajaamaan ja haluttujen kohteiden liikkumista mitataan vain tämän rajatun alueen sisällä. Tavanomaisia ympäristöjä ovat esimerkiksi:

Tehtaat

Varastot

Sairaalat

Tavaratalot

Urheilutapahtumat

Sisäpaikannusta voidaan nimestään huolimatta käyttää sisätilojen lisäksi esimerkiksi piha-alueella, jossa seurattavat kohteet sijaitsevat. Tällöin paikannus voidaan usein toteuttaa huomattavasti GPS-paikannusta kustannustehokkaammin.

Miten paikannus toteutetaan?

Sisäpaikannusratkaisuja voidaan toteuttaa monilla eri teknologioilla käyttötapauksesta riippuen. Esimerkiksi Bluetooth, RFID ja WiFi ovat suosittuja teknologioita sisäpaikannukseen. Sen sijaan yleisesti tunnetut GPS-ratkaisut eivät mahdollista luotettavaa paikannusta sisätiloissa, sillä rakennukset heikentävät satelliittien GPS-signaaleja merkittävästi.

Sisäpaikannus saadaan yrityksen hyötykäyttöön yhdistämällä soveltuva teknologia helppokäyttöiseen käyttöliittymään, joka mahdollistaa tiedon vaivattoman saatavuuden oikeille käyttäjille. Sisäpaikannusratkaisua varten tarvitaan useimmissa käyttötapauksissa tunnisteita eli tageja (engl. tag) ja tukiasemia (engl. gateway, locator).

Tagit kiinnitetään seurattaviin kohteisiin ja tagien sijainnit havaitaan tukiasemien avulla. Kerätty data lähetetään pilveen, jossa se muokataan helposti käytettävään muotoon ja josta se on luettavissa soveltuvan käyttöliittymän kautta.

Sisäpaikannuksen toteuttamiseen on olemassa useita eri teknologioita, joilla jokaisella on omat vahvuutensa ja käyttökohteensa. Teknologian valintaan vaikuttavat asiakkaan tarpeet paikannuksen suhteen sekä käyttöympäristö. Valintaan vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi:

Paikannustarkkuus

Paikannusympäristö

Paikannettavien kohteiden määrä

Paikannustiheys

Kustannukset

Optimaalisimman vaihtoehdon löytämiseksi on hyvä muodostaa tasapaino hyötyjen ja hinnan muodostumisen välille. Ei ole olemassa yhtä teknologiaa, joka soveltuisi kaikkiin kohteisiin, vaan valinta tehdään aina tarpeiden ja käyttötapauksen mukaisesti.

Lue lisää sopivan sisäpaikannusratkaisun valinnasta seuraavassa artikkelissamme: “Mitkä asiat vaikuttavat sisäpaikannusratkaisun valintaan?

Kiinnostuitko sisäpaikannuksesta?

Trackinnon sisäpaikannusratkaisulla kaluston ja muiden seurattavien kohteiden tiedot pysyvät ajan tasalla automaattisesti ja luotettavasti. Ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää!